PÄIVÄN FAKTAT:
Olof Palme oli Ruotsin pääministeri ja sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja. Hänet murhattiin vuonna 1986. Rikos on yhä selvittämättä.
Urho Kekkonen oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1956-81.
![]() ![]() |
Urho & Olof |
Tänään esittelyssä Urho ja Olof. Esittelemme herrat yhdessä kahdesta syystä; ensinnäkin heillä on tämä yhteinen poliittinen historia nimiensä takana. Ja toisekseen (hys... tämä on salaisuus) he ovat sama kangas. Urho nimettiin sekä Urho Kekkosen että samaa etunimeä kantaneen sukulaismiehen mukaan. Tiesimme Kekkosen aikoinaan vierailleen Hailuodossa metsästysreissulla, joten siksikin nimi sopi hyvin. Muistelua Kekkosen Hailuoto-käynnistä voi lukea täältä.
Urhot ovat SOK:n valmistuttama ja myymä Senor-merkkinen miesten alusasukuosi. TAIMisiskojen käytössä on ollut alusasusetti (pitkät kalsarit + kalsaripaita), mutta niitä on valmistettu myös lyhytlahkeisina. Allaolevan kuvan keskellä hymyilevä nuorukainen on heinähelteeseen sonnustautunut juurikin edellämainituilla lyhytlahkeisilla Urhoilla.
Urhossa näkyy selvä ruudukkomainen kuvio jossa sinapinkeltaiset tai kultaiset (katsojan värisilmästä riippuen) viivat risteävät mustalla pohjalla. Olof sen sijaan syntyi kokeilusta kääntää Urho toisinpäin. Ja koska TAIMisiskoja miellytti kuvio myös näin, nimettiin se leikkisästi Urhon kaveriksi, eli Olofiksi. Olofissa korostuvat mustat suorat linjat ja keltainen/kultainen toimii taustana mustille linjastoille ja pisteille. Tämä selvitys voisi toimia paremmin kuvana, joten alla voitkin nähdä kuvassa pohjimmaisena Urho-pöksyt ja niiden päällä Olof-rintamerkin. Rintamerkin päällä olemme vielä sijoittaneet hämäykseksi Urho-hiuspinnin, jotta miesten toisistaan erottaminen ei kuitenkaan olisi liian helppoa.

![]() |
Kuvaaja: Helvi Heikkilä |

Urho/Olof -kalsareista on tähän mennessä valmistettu rintamerkkejä, hiuspompuloita, sekä lasten housut. Yhteistyössä Pygmi Pukimon Hennan kanssa toteutetuista lastenvaatteista voit lukea lisää täältä. Urho-kangasta on vielä jonkin verran siskoilla jäljellä, joten saa nähdä mitä siitä vielä syntyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti