PÄIVÄN FAKTA
Raimo on suomenkielinen muunnos
saksalaisista nimistä Raimund ja
Reimund
Hyvää tammikuuta! Alkuvuoden piristykseksi ja innoitukseksi olemme päättäneet esitellä teille rintamerkkimallistomme kuoseja. Koitamme myös avata tarinoita merkkien nimien takaa sekä kankaan historiaa, mikäli se tiedossamme on.
Ensimmäisenä vuoronsa saa Raimo. Raimot nimettiin jo edesmenneen, filosofisesti ja poliittisesti
valveutuneen kummisedän mukaan. Tämä Raimo olisi ylpeänä kantanut
erityisesti juuri punaista rintamerkkiä. Raimo on toinen kuoseistamme, jota on ollut kahdessa eri värissä: sinisenä ja punaisena. Raimo punainen kuitenkin jätti jäähyväisensä TAIMisiskoille jo viime vuoden puolella, joten siksi kuvaa punaisesta Raimo-kuosista ei löydy kalsari-sivulta.
Raimoja on ollut käytössämme sekä lyhyenä että pitkänä kalsarina. Myös mallimme kalsarimies on sonnustautunut eräässä kuvassa sinisiin Raimoihin. Punaista Raimoa on käytössämme ollut vain yksien lyhyiden kalsarien verran. Siksi niin pikaiset jäähyväiset. Valitettavasti Raimojen pesumerkinnät ja tuoteselostelaput ovat niin kuluneet, että emme saa niistä luettua valmistajan nimeä emmekä materiaaleja. Mikäli jollakulla on antaa lisätietoa kyseisistä kalsareista niin otamme ilolla vastaan.
Raimo sininen jatkaa elämäänsä vielä siskojen hellässä huomassa. Rintamerkkien lisäksi Raimoista on valmistunut ainakin hiuspompuloita ja yhdet lasten housut.
![]() |
Raimo punainen Raimo sinisellä |

Raimot oksanhaarassa |
Raimo sininen jatkaa elämäänsä vielä siskojen hellässä huomassa. Rintamerkkien lisäksi Raimoista on valmistunut ainakin hiuspompuloita ja yhdet lasten housut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti