torstai 30. tammikuuta 2014

Aa-aa Heikki, kissa se langoilla leikki


PÄIVÄN FAKTA
Heikki on suomenkielinen muunnelma Henrik-nimestä


Kalsarikankaista seuraavana pääsee esittelyvuoroonsa Heikki. Heikki on väritykseltään suomalaisen sinivalkoinen. Heikissä näkyvää kuviota ihmiset ovat kutsuneet sekä kompassiksi että merimerkiksi. Ovatpa jotkut nähneet siinä myös jotain kaksimielistäkin.




Heikin nimi juontaa alkunsa punaiseen taloon, jossa on aikoinaan asunut Heikki-niminen mies. Samoin Heikki viittaa hailuotolaiskirjailija Matti Hällin Meri-Heikin perintö -teoksen nimihenkilöön. LuotolaisHeikkien lisäksi on myös muita kuuluisia Heikkejä. Muistattehan Hepokatti Heikin, joka vie vihille Saku Sammakon hiirirakkaan. Tämä Heikki ei totuuden nimissä kylläkään ollut mielissämme kalsarikuosia nimetessä. Otsikon Aa-aa Heikki sen sijaan on tuttu kansanlaulusta jonka mahdollisena säveltäjänä on pidetty ruotsalaista Alice Tegnériä. Suomenkieliset sanat on laatinut Edith Polón. Ja entäpä Heikki-täti, josta on muodostunut suorastaan urbaani legenda. Alla meidän Heikki-rintamerkkimme Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen Heikki-tätiä juhlistavaan kassiin kiinnitettynä. Sama yhdistys on myynyt kasseja myös "Hyvää joulunaikaa, terveisin tätisi Heikki" -tekstillä.



Meidän käytössämme ollut "Heikki" on sen sijaan kokonainen miesten alusasusetti, eli pitkät kalsarit ja kalsaripaita. TAIMin käsissä Heikeistä on syntynyt ainakin rintamerkkejä, kuolaliinoja, lasten housut ja hiuspompulat.


Heikki kuolaliinassa

Heikki-rintamerkkejä ovat hankkineet erityisesti Heikki-nimiset henkilöt. Olemme saaneet kuulla eräänkin Heikin morsiamen saaneen sulholta lahjaksi Heikki-merkin. Terveisiä vaan kyseiselle pariskunnalle! 




tiistai 21. tammikuuta 2014

TAIMisisters goes KABOOM!

TAIMisiskojen maailmanvalloitus on alkanut. Olemme saaneet kalsaririntamerkeille ihkaensimmäisen etämyyntipisteen maamme vehreään pääkaupunkiin. Kalsaripoikamme ovat löytäneet uudeksi kodikseen Helsingissä sijaitsevan KABOOM!:in. Sinne siis, te etelän vetelät!


KABOOM!:in Felix ja Toni TAIMipioneereina


Lisää KABOOM!:sta
Lisää maamme pääkaupungista




maanantai 13. tammikuuta 2014

Pirkko, leppäkerttujen sukua

PÄIVÄN FAKTA
Pirkko juontaa alkunsa Birgitta-nimestä.
Yli puolet Pirkoiksi nimetyistä
on syntynyt 1940- ja 1950-luvuilla.


Ensimmäisenä kotitalouskankaistamme pääsee esittelyyn Pirkko. Pirkko pakkakangas on saanut nimensä aiemman omistajansa mukaan. Muita mielessä vilahteina Pirkkoja ovat tietenkin Levyraadista tuttu violettihiuksinen Liinamaa sekä kirjailija Saisio. Musiikkimaailman vaikuttajista mainittakoon 22-pistepirkko.




Pirkko on puuvillakangas, pituus tuotelapun mukaan 3,4 metriä. Suurin osa kankaasta on kuitenkin ajan saatossa jo käytetty ja TAIMin käsissä viedäänkin nyt viimeistä Pirkko-metriä. Pirkko on runsas, raikas ja hiukan hipahtava. Hauskinta Pirkko-kankaassa on kuitenkin sen samankaltaisuus Edith Bunkerin hamekankaisiin. Tokihan te kaikki muistatte Edithin, amerikkalaisen tv-viihteen kotirouvan perikuvan. Jean Stapletonin esitämä Edith tuli tunnetuksi 70-luvun suosituimmassa tv-sarjassa Perhe on pahin (All in the Family). Ja kuten allaolevassa kuvassa näkyy, hänen tyylinsä oli hyvin "pirkkomainen". Kuva on lainattu toimittaja Susan Kingin Los Angeles Timesiin kirjoittamasta Perhe on Pahin sarjan DVD-julkaisua ennakoivasta jutusta.


KUVALAINAUS Los Angeles Times; Norman Lear recalls "All in the Family's" beginning

Pirkko on TAIMiväen käsissä taipunut rintamerkeiksi hiuspompuloiksi ja onpa siitä tullut myös koriste joulukranssiin. Ompelimossa on kesken vielä muutama Pirkko-ompelus, joista lisää sitten myöhemmin.




Lisää luonnontieteellisiä Pirkkoja






keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Raimo punainen ja Raimo sininen

 PÄIVÄN FAKTA
Raimo on suomenkielinen muunnos
saksalaisista nimistä Raimund ja Reimund


Hyvää tammikuuta! Alkuvuoden piristykseksi ja innoitukseksi olemme päättäneet esitellä teille rintamerkkimallistomme kuoseja. Koitamme myös avata tarinoita merkkien nimien takaa sekä kankaan historiaa, mikäli se tiedossamme on.

Ensimmäisenä vuoronsa saa Raimo. Raimot nimettiin jo edesmenneen, filosofisesti ja poliittisesti valveutuneen kummisedän mukaan. Tämä Raimo olisi ylpeänä kantanut erityisesti juuri punaista rintamerkkiä. Raimo on toinen kuoseistamme, jota on ollut kahdessa eri värissä: sinisenä ja punaisena. Raimo punainen kuitenkin jätti jäähyväisensä TAIMisiskoille jo viime vuoden puolella, joten siksi kuvaa punaisesta Raimo-kuosista ei löydy kalsari-sivulta.


Raimo punainen Raimo sinisellä

Raimoja on ollut käytössämme sekä lyhyenä että pitkänä kalsarina. Myös mallimme kalsarimies on sonnustautunut eräässä kuvassa sinisiin Raimoihin. Punaista Raimoa on käytössämme ollut vain yksien lyhyiden kalsarien verran. Siksi niin pikaiset jäähyväiset. Valitettavasti Raimojen pesumerkinnät ja tuoteselostelaput ovat niin kuluneet, että emme saa niistä luettua valmistajan nimeä emmekä materiaaleja. Mikäli jollakulla on antaa lisätietoa kyseisistä kalsareista niin otamme ilolla vastaan.


Raimot oksanhaarassa


Raimo sininen jatkaa elämäänsä vielä siskojen hellässä huomassa. Rintamerkkien lisäksi Raimoista on valmistunut ainakin hiuspompuloita ja yhdet lasten housut.