keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Navettamekon uusi elämä

Tädit ovat nyt vallanneet TAIMitalon. Kauan sitten lupaamamme karjakot ovat vihdoin saapuneet ja valmiita toimintaan. Navettamekkoleidit ovat saaneet kutsumanimet Alli ja Eila. Alli ja Eila ovat molemmat puuvillakangasta navettamekon muodossa ja mallissa. Allaolevissa kuvissa Alli ja Eila ovat vielä pitkästä matkasta ruttuisia. Silitysraudat kuumenevat sitten myöhemmin, jotta rypyt oikenevat ja rouvat ovat yhtä sileitä kuin silloin ennen vanhaan.


Alli ja sinivalkoiset kukat

Eila ja vihervalkoiset kukat


Navettamekot olivat aikoinaan yleisesti maaseudun naisten työkäytössä. Usein mekon päälle kietaistiin vielä esiliina ja päähän huivi hiusten suojaksi. Valokuvien perusteella näissä vietettiin oikeastaan kaikki aika, sillä harvemmin oltiin ei-töissä. Maaseudun naisten töistä 1860-luvulta 1960-luvulle löytyy  muuten Sirkka-Liisa Rannan kirjoittama historiikki Naisten työtKustantajan sanojen mukaa: "Kirja luo kokonaisvaltaisen kuvan kansannaisen oikeuksista, velvollisuuksista ja töistä – töistä, joita ei ole pidetty kovin suuressa arvossa ja jotka huomataan yleensä vasta sitten, kun ne jäävät tekemättä." Navettamekon rooli menneisyydessämme on siis suurempi kuin luulemmekaan. Miksihän google-haku asiasta ei tuota lähes mitään asiallista tulosta? Ei ainakaan mitään sellaista joiden varaan voisi luoda päivän faktan.


KUVALAINAUS Pirkkala-Seura; Maitotinkiläisiä Partolan navetassa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti