PÄIVÄN FAKTA
Isänpäivän vietto on kotoisin Yhdysvalloista.
Pohjoismaihin sen toivat ruotsalaiset kauppiaat vuonna 1949.
Vuodesta 1987 alkaen se on ollut virallinen,
almanakkoihin merkitty juhla- ja liputuspäivä
Isimiesten päivän kunniaksi TAIMisiskot soveltavat vanhoja oppeja ja ilahduttavat teitä lahjavinkillä. Isimiehiä lahjotaan tänä vuonna aikuisten kaula(kuola)liinalla, eli kaulukkeella. Malli on sama kuin Siron Heikin kuolaliinassa, mutta koko aikuiselle sopiva.
Tämä komeus on nimetty kuosiensa mukaisesti Kalevi-Olaviksi (Kalevi + Olavi -kankaat). Kauluke voidaaan pukea solmion tilalle juhlahetkiin, tai ihan vaan casual wear -tyylisesti arkeen esimerkiksi kaulahuivin sijaan. Isimiehet voivat myös sonnustautua kaulukkeisiin omissa illanvietoissaan, niin ei pääse juoma roiskumaan ikävästi paidan rinnuksille. Väsynyt isimies voi halutessaan myös hieman kuolata omaan kaulukkeeseensa, sillä sen voi huoletta pestä yhdessä pikkuväen kuolaliinojen kanssa.
Hyvää isäinpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti