lauantai 28. syyskuuta 2013

Onnea onnea vaan

PÄIVÄN FAKTA:
Tavanomaisimpia askarteluvälineitä
ovat paperi, kartonki, liima ja sakset


Tänään siis askarrellaan! Otetaanpa esille sakset, paperia ja vähän liimaa. Ehkä myös pari vanhaa nappia, ja neula ja lankaa. Kätköistä  löytyy myös I:n marmoroimaa paperia. Ja tärkeimpänä elementtinä toki kalsarikankaat. Tässä siis kalsarikankaiden käyttötapa numero kolme.




Ensimmäinen korttimalli (kuvassa vasemmalla) on tarkoitettu (tuskin kovin yllättäen) onnittelemaan uudesta perheenjäsenestä. Kortti koostuu sinisestä ja valkoisesta kartongista, pyöriksi ommelluista valkoisista napeista sekä vauvan vaunujen kopan muotoon leikatusta kalsarikankaasta.

Toinen korttimalli (kuvassa oikealla) koostuu itsemarmoroidusta paperista, valkoisesta kartongista ja kalsarimerkistä. Tätä onnittelu- ja tervehdyskorttia valmistettiin Tuomo- ja Väinömerkeillä varustettuna muutama kappale TAIMin omaan käyttöön.

Lisää marmoroinnista
 

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kangasnappipojat

PÄIVÄN FAKTA:
Nappi on vaatteissa ja asusteissa
käytettävä kiinnitin, jolla kiinnitetään
 yhteen kaksi vastakkaista osaa


Punaisen talon vintiltä löytyi kaunis, jo elämää ja parhaat päivänsa nähnyt leninki. Sen yksityiskohtana loistivat (ne muutamat vielä jäljellä olevat) alkuperäiset kangasnapit. Metalliset napit oli päällystetty samalla leninkikankaalla ja vaikka ne olivatkin jo kovin muhkuraisia, hellyttivät sydämiämme.




Kangasnappien tekeminen näyttäisi olevan nykyisin monien harrastus. Samaan pulkkaan hyppäsimme siis mekin ja päätimme kokeilla omien nappien tekoa. Näin löytyi kalsarikankaillekin taas uutta käyttöä.

Tällaisia pikkuveljiä syntyi Luovon pojille:





Lisätietoa napeista

maanantai 23. syyskuuta 2013

Urho urhea

PÄIVÄN FAKTA:
Pygmit ovat pienikokoisia,
tavallisesti Afrikan trooppisilla 
alueilla eläviä heimokansoja


TAIMi:n pikkuväki sai loppukesän ja alkusyksyn lyheneviin päiviin riemua uusista vaatteista. Kalsarikankaiden uusiokäyttökohde numero kaksi olivat siis lapset. Kalsarit saivat uuden elämän lasten housuina, joiden kaavat on piirtänyt ja suunnitellut Pygmi Pukimon Henna. Ihana Henna myös vastaa ompelutyöstä.








Ylläolevissa kuvissa näkyvien urhojen lisäksi lähialueella vaeltavat ainakin einot, tuomot, taunot, heikit, tenhot, raimo siniset ja kahdet ilmarit. Eli silmät auki siellä lakeuksilla!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Rintamerkki sen olla pitää

PÄIVÄN FAKTA:
"Snygg" voidaan kääntää tarkoittamaan jotakin seuraavista:
hyvännäköinen, tyylikäs, siisti, nätti,
sievä, näppärä, seksikäs tai viehättävä


Ensimmäiseksi kalsareista syntyi iso kasa rintamerkkejä. Mikä oiva tapa saada kauniit ja villitkin kuosit sekä väliin hillityt ja väliin täysin hillittömät väriyhdistelmät parhaiten esille. Valisimme suhteellisen suuren rintamerkkikoon (58mm) jotta kuosia saataisiin näkyville mahdollisimman paljon.

Halusimme kalsarimerkeille myös persoonalliset nimet joilla voisi kutsua merkkejä tuttavallisesti ja henkilökohtaisesti. Halusimme myös erottaa selvästi erilaiset kalsaripersoonat näin toisistaan. Alkuperäisten kankaiden kuosinimien löytäminen oli mahdotonta. Hyvoneita lukuunottamatta kun jo muiden alusasujen valmistajatkin jäivät tunnistamatta. Päätimme siis itse uudelleennimetä kuosit haluamallamme tavalla. Luonnollisestikin miesten nimillä. Nimensä kalsarimerkeille antoivat suurimmilta osin Hailuotolaiset tai muuten T:n, A:n ja I:n elämään vaikuttaneet (suur)miehet.

Halusimme nimien säilyvän myös kalsarimerkin omistajien mielissä, joten taustapuolelle askarreltiin pieni nimikylttitarra jossa tekijöiden oman tunnuksen lisäksi on merkin nimi. Alla nimikoituja rintamerkkejä kuvattuna  J.L Suomelan HAILUOTO Entistä ja nykyistä 1981 -kirjan kannella.





 Mutta pidemmittä puheitta tässä he siis ovat. 
Saammeko esitellä Luovon pojat:




Mikäli kuvan ruotsinkielinen tekstiosuus ihmetyttää voinemme selventää asiaa. Kalsarimerkit “julkaistiin” virallisesti Hailuodossa Bättre Folk -festivaaleilla kesäkuussa 2013. Merkkejä oli saatavana pienessä myyntipisteessä meren rannalla. Iloksemme saimme stailata usean festivaalikansaan kuuluneen herrasmiehen ja neitokaisen rintapieltä kalsarimerkillä.


KUVALAINAUS Svenska Yle; Bättre Folk -festivalen: Svenska är roligt!


Olavi oranssi, eli oranssinvärinen Olavi-merkki, pääsi koristamaan itsensä Mariskan rintapieltä festivaalin aikana. Ja mikäli kurkkaatte Svenska Ylen sivuille Svenska är roligt -artikkeliin, voitte nähdä myös juontaja-Paavon rintapielessä meidän Paavo-merkkimme. Merkillä lahjottiin Paavo mainostamaan välispiikeissään kalsarimerkkejämme. Ensimmäisenä päivänä Paavo markkinoikin meitä hienosti. Toisena päivänä olimmekin sitten enää ... och andra snygga saker. Mutta hei, sitähän kalsarimerkit juuri on! Suuri kiitos Paavolle kauniista sanoista.



Kalsarimerkkien myynnistä lahjoitettiin osuus Hailuodon luonnonsuojelu-yhdistykselle. Tahdoimme näin kunnioittaa kalsarikokoelman keränneen ja luontoaktiivina tunnetun Einon muistoa ja osallistua omalta osaltamme saaren kauniin maiseman suojelemiseen.


TAIMi Ilmoittaa:

Kalsarimerkkejä on TAIMi:n kätköissä jäljellä vielä jonkin verran
Tiedustelut TAIMi:n omasta sähköpostista





keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Hyvon yllä, Hyv'on olla

PÄIVÄN FAKTA:
Interlock -neulos on sileää ja kiinteä neulosta,
jonka oikealla ja nurjalla puolella on vain oikeita silmukoita. 
Interlock joustaa, mutta ei yhtä paljon kuin resorineulos.


Jotta ymmärtäisit innostuksemme kalsareista, on sinun tutustuttava aluksi suosikkimerkkimme Hyvonin maailmaan. Hyvon-Kudeneule Oy aloitti varsinaisen toimintansa 50-luvun alussa kahden interlock-koneen ja 25 työntekijän voimin. Hyvon-alusasut olivat suunnannäyttäjiä ja todellakin ensimmäisiä suomalaisia nauhattomia, napittomia ja tyköistuvia alusasuja. Värivalikoimassa tyydyttiin aluksi ja ajanmukaisesti vain valkoiseen ja beigeen. Myöhemmin Hyvon toi markkinoille juuri ne värilliset, tekokuituiset miesten alusvaatteet joita me riemulla muistamme.




Tunnettuun 70-luvun tyyliin, myös Hyvonin toimitusjohtajalla oli hyvät ja toimivat henkilökohtaiset suhteet Neuvostoliittoon. Tämän ansioista hyvonit tunnettiin ja niissä kuljettiin myös itärajan takana. Samoin henkilökohtaiset kontaktit auttoivat Hyvonin kuuluisan mainossloganin “Hyvon yllä, hyv'on olla” - syntyä. Mainoslauseen kehitti toimitusjohtaja Karjalaisen hyvä ystävä, mainostoimiston perustaja Matti Viherjuuri. Kuuluisa omalla alallaan hänkin.




Hyvon tunnettiin myös graafisesta ilmeestään. Veikeiden mainoskuvien taustalta löytyy tietenkin kukas muukaan kuin maineikas graafikko Erik Bruun. Bruunin Hyvon-aiheisia julisteita ja mainoskortteja Bruun Designin verkkokaupasta.


KUVALAINAUS Nordiska Style; Erik Bruun:
Great graphic design made in Finland
           

Kulta-ajan vaihduttua konkurssiin, siirtyi Hyvon -tuotemerkki ensin Finnwearin ja myöhemmin Nanson omistukseen. Aitoja vanhoja hyvoneita näyttäisi liikkuvan nettihuutokaupoissa silloin tällöin, mutta valitettavasti vain tylsän haaleissa valkoisen ja beigen sävyissä. Syvä huokaus.

Mutta ei hätää. TAIMi:n kalsariaarteista osa on siis juuri näitä aitoja ja oikeita hyvän mielen Hyvoneita. Askartelu alkakoon!



tiistai 17. syyskuuta 2013

Alussa oli... kalsarit

PÄIVÄN FAKTA:
Sana kalsari tulee mitä ilmeisimmin
 ranskan kielen alushousuja
 tarkoittavasta sanasta caleçon


Hailuodosta, punaisen talon vaatelipaston kätköistä löytyi kauniisti viikattu pino miesten alusvaatteita. Oli paitaa, pitkää ja lyhyttä kalsaria. Ja mitkä värit, kuosien kirjo! Suurin osa alusasuista oli helppo tunnistaa 70-luvun kuoseiksi. Muutaman värisävyt ja tyyli osoittivat kuitenkin myös 80-luvulle. Joukosta löytyi paljon Hyvonia, mutta myös muuta tuotantoa. Eräskin asuista oli tehty vallan Tsekkoslovakiassa asti. 




Kalsarikokoelman oli kerännyt talon edesmennyt isäntä Eino. Alusvaatteet olivat huolella käytettyjä ja huollettuja. Ne olivat kuuluneet Einolle ja todennäköisesti vanhimmat niistä jo hänen enoilleen. Osa kalsareista oli täysin ehjiä ja jatkavat elämäänsä alkuperäisessä tarkoituksessaan miesten alusvaatteina. Monissa oli kuitenkin kainaloissa ja polvien kohdalla reikiä, saumoja purkautunut tai hapertunut. Nämä alusvaatteet luovutettiin Einon pojan toimesta uusiokäyttöön.




Kalsarikankaita katsellessa ei voinut kuin hymyillä. Ne huusivat päästä muuttumaan joksikin muuksi ja uudeksi. T:llä oli idea, A:lla tilat ja resurssit, I:llä tuotantovälineet ja M:llä kova kiire mutta kannustus ja henki kohdillaan. Näistä aineksista syntyi TAIMi ja ensimmäiset TAIMi-tuotteet.